Kylätiedote 1/2024

HYVÄÄ ALKANUTTA VUOTTA 2024!

Syvänniemen kyläyhdistys jatkaa myös tänä vuonna aktiivista toimintaa yhdessä muiden toimijoiden kanssa.  Vuoden 2024 kylämarkkinoinnin pääpaino on edelleen tontti- ja kylämarkkinointi. Asukasviihtyvyyden ylläpitämiseksi kyläyhdistys huolehtii mm. Hermannin ulkoilureitin laduista ja jäälle tehtävästä ulkoilureitistä latuineen, monitoimi-kaukalon ylläpidosta mahdollistaen sujuvan kesä- ja talvikäytön.

Lisäksi yhdistyksen talouden turvaamiseksi kyläyhdistys vastaa kaupungin kanssa tehtyjen sopimusten mukaisesti Syvänniemen ranta-alueen, liikunta- ja leikkipuiston sekä  imarannan ylläpidosta, valvonnasta ja alueen nurmikkojen leikkauksesta.  Kyläyhdistyksellä on huoltosopimus kaupungin kanssa Keihäsjärven alueen ja lintutornin sekä Sourun äänitornin ja alueen ylläpidosta.

Vuonna 2024 toimintaa pyritään monipuolistamaan ja kehittämään kyläläisten toiveiden mukaan. Kyläyhdistyksen toiminta on avoin kaikille halukkaille.

Hallitustyöskentelyn lisäksi mukaan voi lähteä eri toimintaryhmiin. Mikä sinua kiinnostaisi? Mitä toivoisit kylällä olevan? Löytyisikö esimerkiksi intoa ja aikaa luistelu- ja jääkiekkotoiminnan vetoon?

LIITYTHÄN KYLÄYHDISTYKSEN JÄSENEKSI !

Jäsenyys kyläyhdistyksessä on pieni, mutta tärkeä ele yhteisen kylätoiminnan puolesta. Liity jäseneksi nyt maksamalla tämän vuoden

jäsenmaksu 5€ tilille FI02 5600 3620 0139 92. Viesti: Jäsenmaksu 2024

Lämpimin kylätoimintaterveisin

Syvänniemen kyläyhdistys ry           

syvanniemen.kylayhdistys(ät)gmail.com     044-2448932  (Ei tekstiviestipalvelua)

www.syvanniemi.fi   

FB: https://www.facebook.com/Syvanniemi/ ja FB:Syvänniemen kylä – keskusteluryhmä  (Kyläläinen – liity ryhmään!)

LASKIAISRIEHA SYVÄNNIEMELLÄ SU 11.2. KLO 12

Jääkiekkolegenda Hannes Kapanen “perheineen” opastaa kaukalolla.

Vanhempainyhdistyksen ohjelmaa lapsille 

Pulkkamäki ja hiihtoladut kaikenikäisille

Moottorikelkkarekiajelua

Pelastustoimi esittäytyy ja opastaa

Nuotioita makkaranpaistoon:  Myynnissä makkaraa, lämpimiä juomia ja pullaa. 

Säävaraus: Pakkasraja 20 astetta.

KEVÄTVUOSIKOKOUS SEKÄ TIEDOTUS- JA KESKUSTELUTILAISUUS HERMANNITALOLLA SU 17.3.2024 KLO 18

Kevätvuosikokous su 17.3.2024 klo 18. Esillä sääntömääräiset asiat.   Tiedotus- ja keskustelutilaisuus ajankohtaisista asioista heti kokouksen jälkeen.

Kahvitarjoilu klo 17.30 alkaen. 

Tervetuloa osallistumaan!

 

PÄÄSIÄISVAELLUS SYVÄNNIEMI – KARTTULA MA 1.4. 2024 KLO 10

Ekumeeninen pääsiäisvaellus alkaa Syvänniemen tsasounalla klo 10, josta jatketaan ev. lut kirkolle. Siitä edelleen Sourun kautta polkuja myöten ortodoksiselle hautausmaalle, jossa pieni välipala.

Hautausmaalta edelleen Suonenjoen tielle, sitä 1km ja sen jälkeen sivutietä ja polkua avikoskelle. Savikoskelta taas polkua ja teitä myöten Karttulan vapaaseurakunnan kirkkoon, jossa ruokailu vapaaehtoisella maksulla.

Matka n.17 km. Nopean ryhmän aika-arvio 6h ja hidas ryhmä 7h. Matkalta mahdollisuus siirtyä huoltoauton kyytiin. 

Järjestäjät: Kuopion ortodoksinen srk, ev.lut. srk ja Karttulan vapaakirkko ja Yhteisönurkka -hanke sekä Syvänniemen kyläyhdistys. 

SYVÄNNIEMI RAHANKERÄYS JATKUU – KAUKALON TOIMINNAN TURVAAMISEKSI

KIITOS keräykseen osallistuneille – toivotaan lisää lahjoittajia!

Kyläyhdistys on päättänyt jatkaa rahankeräystä (lupa RA/2023/203) vuonna 2024. Kyläyhdistys on satsannut tänä talvena paljon kaukalon ylläpitokalusto-hankintoihin (traktori+linko+lisävarusteet) ja näin turvannut kaukalon talviylläpidon. Lisäksi tänä paljolumisena talvena on tarvittu runsaasti talkootyötä.

Jos et kerkiä talkoilemaan, mutta pidät nuorille, lapsille ja koko perheelle tarkoitettua toimintaa tärkeänä, niin haluaisitko sinä osallistua kaukalotalkoisiin lahjoituksen muodossa. Näin saataisiin traktorin ja välineiden hankinta- ja  äyttökustannukset katettua.

Keräystili: FI02 5600 3620 0139 92, OKOYFIHH

Viite: Lahjoitus

Tämä rahankeräys on suunnattu kaikille: Yksityiset henkilöt, yritykset, yhteisöt ja muut toimijat. Voit lahjoittaa yllä olevalle tilille haluamasi summan.

Palonurmen puolikota on mallina Ukko-Lokin uudelle rakennukselle

UKKO-LOKIN VIRKISTYSALUEEN KEHITTÄMINEN

Kyläyhdistys yhdessä Kuopion kaupungin maaomaisuuden hallinnan kanssa on suunnitellut ja alustavasti sopinut Ukko-Lokin virkistysalueen kehittämiseksi hankehakemuksen jättämisestä Kalakukko ry:lle.

Hankkeen hakijana ja vastuullisena toteuttajana on Syvänniemen kyläyhdistys. Suunnitelman mukaan kaupunki vastaa pääosin mahdollisen hankerahan lisäksi tulevista suunnitelman mukaisista kustannuksista. Tavoittena on rakentaa (Sakky hirsityöopiskeli-

joiden kanssa) hirsiset puolikota ja huoltorakennus varusteineen. Varsinainen saaressa tehtävä työ tulisi suunnitelman mukaan tapahtumaan kevättalvella 2025.

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Ut elit tellus, luctus nec ullamcorper mattis, pulvinar dapibus leo.

TEATTERI HERMANNI –KESÄ 2024

Iloksemme voimme kertoa, että olemme löytäneet vallan mainion käsikirjoituksen sekä varmistaneet taitavat esiintyjät tulevaksi kesäksi. Esitämme Hermanni talossa uutuusnäytelmän “ LAITURIMARKKINAT ”

Näytelmän on käsikirjoittanut Ilkka Malmi (esitysoikeudet Sunklo ry). Näytelmä on hauska, vauhdikas ja mukaansatempaava koko perheen katsottavaksi sopiva esitys. Ensi-ilta on 26.6.2024, ja esitykset jatkuvat heinäkuun loppuun asti. Lisätietoja löydät  www.teatterihermanni.fi sekä Facebookista että Instagramista.

Esittelemme näytelmää myös messuilla; ensimmäiseksi olemme tavattavissa Rakenna ja asu messuilla osastolla C6. Tervetuloa!

Haluatko liittyä teatterimme jäseneksi? Voit olla mukana vain kannattamassa kylän omaa teatteria tai ehkä olet kiinnostunut enemmästäkin yhteisöllisyydestä – molemmat sopivat oivallisesti. Laita viestiä info@teatterihermanni.fi niin lähetämme sinulle lisätietoa.

TEATTERIKAHVIO

Syvänniemen kyläyhdistys järjestää perinteisesti Hermannin teatterikahviot, lipunmyynnin ja liikenteenohjauksen. Vuonna 2023 oli lipunmyynnissä 10, kahviossa 25 ja liikenteenhjauksessa 19 henkilöä.

Kesälle 2024 ovat tietenkin vanhat tekijät tervetulleita, mutta uusiakin tarvitaan. Tämä talkoilu on monen mielestä ollut hyvin antoisaa ja mukavaa yhdessä tekemistä. Haluatko mukaan? Lisätietoja ja ilmoittautuminen syvanniemen.kyläyhdistys (ät) gmail.com

VANHEMPAINYHDISTYKSEN KUULUMISIA

Syvänniemen vanhempainyhdistys järjestää kevään aikana toimintatuokioita lapsille. Seuratkaa ilmoittelua  (FB:Syvänniemen vanhempainyhdistys)

Lisätietoja: syvanniemenvanhempainyhdistys(ät) gmail.com

SYVÄNNIEMEN NOUSU RY:N KUULUMISIA

Lasten hiihtokilpailut viikolla 9.

Talvipäivän aktiviteettia talvilomaviikolla (vko 10) yhdessä vanhempainyhdistyksen kanssa

Tarkempia tietoja lähempänä ajankohtaa somessa.

Lisätietoja: syvanniemen.nous (ät) gmail.com

Vastaa