Syvänniemen historian tarinapolku
Sourun rautaruukki
Elettiin 1800-luvun puoliväliä. Pääkaupungissamme Pietarissa rakennettiin palatseja, valettiin tykkejä ja vedettiin rautateitä yli laajan Venäjän maan. Kaikki tämä tarvitsi rautaa. Ainoana vaihtoehtona oli rautaruukkien perustaminen järvimalmin varaan.
Pietarin rahakkaat aateliset lähettivät luutnantti Aleksander Schleisnerin tutkimaan uuden ruukin perustamisedellytyksiä Karttulan seudulle. Souru osoittautui erinomaiseksi paikaksi. Oli malmia järvissä, koivikoita hiilenpolttoon ja halukasta työvoimaa. Näin hyvää tilannetta Schleisner ei jättänyt käyttämättä, vaan petti toimeksiantajansa ja perusti tehtaan itse.
Ruukki aloitti toimintansa 1868, siis viimeisenä raskaana nälkävuotena. Ei Schleisner tänne tullut mistään rakkaudesta rahvaaseen, mutta olihan hänen palkka maksettava. Karttulassa selvittiin nälkävuosista pienemmin vaurioin kuin muualla.
Schleisner osoittautui hyväksi ruukin patruunaksi. Vain hänen nimensä tuotti vaikeuksia. Se savonnettiin Leikuksi. Hän rakennutti työväelleen asuntoja ja tilasi lehtiä. Jo parin toimintavuoden jälkeen hän perusti koulun Souruun, jonne pääsi tytötkin.
Raudan vuosituotanto oli suurimmillaan 3500 tonnia. Työväkeä oli noin 160 henkilöä. Lisäksi tehdas työllisti moninkertaisen joukon ”pätkätyöläisiä”. Sourun ruukki toimi vaihtelevalla menestyksellä vuoteen 1908.
Osin Sourun raudasta rakennettiin rautatiet Uralin kaivoksille ja Ukrainan hiilikentille. Vuorimalmi syrjäytti järvimalmin ja kivihiili koivuhiilen. Tehdas hiljeni. Alue rakennuksineen siirtyi Herman Saastamoisen omistukseen. Lopulta ruukki purettiin rakennustarvikepulan helpottamiseksi.
Syvänniemen Rullatehdas /Herman Saastamoinen
Rullatehtailija Herman Saastamoinen syntyi 1850 Keiteleellä. Talonpoikainen syntyperä auttoi häntä pääsemään maalaisten suosioon hänen aloittaessaan uraansa maalaiskauppiaiden tavaranvälittäjänä. Niin hänestä tuli suuren luokan tukkukauppias. Hänellä oli tonneittain voita menossa pilalle, joten hän tarvitsi nopeasti voitynnyreitä. Hän hankki konkurssiin menneen Syvänniemen höyrysahan v.1887. Herman sai tietää, että Syvänniemen sahan koivukepeistä sorvaillaan maailmalla lankarullia. Hän päätti, että osataan niitä rullia sorvata Syvänniemelläkin ja hän muutti sahalaitoksen vuonna 1891 rullatehtaaksi. Tästä kasvoi Suomen suurimpiin yrityksiin kuulunut teollisuusrypäs, joka myöhemmin tunnettiin nimellä Saastamoinen Yhtymä Oy.
Taitavana kauppiaana Herman vaati Newskin tehtailta, että hänen myymänsä rihmat piti puolata Syvänniemellä tehtyihin rulliin. Herman hankki yhtiöön mukaan maailman suurimman puuvillalankojen valmistajan skotlantilaisen Coats Ltd-yhtiön. Syvänniemen rullatehtaassa oli töissä noin 300 henkilöä. He sorvasivat lähes 150 milj. rullaa vuodessa.
Puinen lankarullatehdas paloi 1906. Tilalle rakennettiin J.W.Strombergin suunnittelema uusi tehdas. Tätä tiilistä rakennettavaa tehdasta oli muuraamassa myös juoksija Hannes Kolehmainen veljensä Tatun kanssa. Herman Saastamoinen antoi J.W. Strömbergin suunnitella myös suuren kivinavetan, joka sitten valmistui 1906.
Rullatehdastoiminta laajeni Kuopioon 1901. Täten tuli Herman Saastamoisesta maan suurin rullatehtailija.
Suhdanteiden ja kuljetusvaikeuksista johtuen Syvänniemen rullatehdas suljettiin 1932. Tätä sulkemispäätöstä edesauttoi myös silloin tapahtunut Syvänniemen tehtaan kuivaamon palo.
Sulkeminen oli todella isku kylälle, joka oli kasvanut pitkälti Herman Saastamoisen rullatehtaan avulla ja kyläläiset saivat elantonsa pääosin siitä. Osa työntekijöistä muutti töihin Kuopion tehtaalle.
Tehdasrakennus jäi tyhjilleen ja oli sitten sotien aikaan vankileirinä. Rakennus purettiin jälleenrakennuskauden aikana ja hyödynnettiin evakkoväen uudisrakennuksiin.
Kirkot: Syvänniemen ev. lut. kirkko
Karttulan kaunis puukirkko paloi Pitkä-perjantaina 1920. Perinteet edellyttivät kirkon rakentamista palaneen kirkon seutuville, mutta Syvänniemi oli suurin väestötaajama.
Monivaiheisen riidan päätteeksi uusi kirkko päätettiin rakentaa Syvänniemelle. Päätökseen tyytymättömät erosivat joukolla kirkon jäsenyydestä. Pahimmillaan peräti 2000 karttulalaista jätti luterilaisen kirkon.
Saastamoiselta saatiin lahjoituksena kirkolle sopiva maa-alue. Arkkitehdiksi saatiin monet Kuopion arvorakennukset suunnitellut J. V. Strömberg.
Kirkkoon sopii noin 500 henkilöä. Erikoista kirkon ulkomuodossa on sen juhlava koruttomuus tulopäädyssä ja toisaalta sen leikittelevät pyöreät muodot hautausmaalta katsottuna.
Kirkko on kuuluisa hyvästä musiikkiakustiikastaan, joka on houkutellut monet huippuartistit Syvänniemelle. Houkuttavuutta lisäävät harvinaiset, hyvä-ääniset Kangasalan urut. Palaneesta kirkosta saatiin pelastettua alttaritaulu ja kolme kattokruunua.
Kirkko on suosittu hääkirkkona. Avoinna pääasiassa kesäisin ja joulun seutuun.
Kirkot: Syvänniemen tsasouna
Karttulaan sijoitettiin sodan jälkeen noin 200 evakkoperhettä. Evakot olivat pääosin Salmin ja Suojärven ortodokseja. Menetetyillä kotiseuduillaan heillä oli lähes jokaisessa kylässä oma rukoushuone, tsasouna. Kun oli saatu omat kodit jotenkuten asuttavaksi, päätettiin rakentaa tsasouna Syvänniemelle.
Puutavarat kerättiin lahjoituksina. Näihin talkoisiin osallistui yllättävän hyvin myös paikallinen savolaisväestö.
Tsasouna valmistui keväällä 1949. Syvänniemelle muuttanut Salmin rovasti Mikael Miikkola vesivärjäsi pahville ikonostaasin ja asetti sen rukoustilaan. Ruustinna Anna Mikkola johti kirkkokuoroa. Niin alkoi Syvänniemen tsasounan toiminta.
Rakennus on pyhitetty Ylienkeli Mikaelille. Tiettävästi tämä on ensimmäinen jälleenrakennuskauden ortodoksinen tsasouna. Vuosien saatossa tsasounaan on saatu oikea ikonostaasi ja muitakin ikoneja. Pihalla on muistomerkki Karjalaan jäänneille vainajille ja Suomen sodan melskeissä Syvänniemellä kaatuneille ja tänne haudatulle neljälletoista venäläisille ulaanille.
Kansaala
Kansaalan talo sijaitsi nykyisen Syvänniemen sataman kohdalla kellarien yläpuolella. Kansaalaan kuului kaksi isoa L-muotoista taloa, ulkorakennus sekä keskellä suuri piha.
Kansaala oli alkujaan kestikievari. Siellä yöpyivät sekä matkustajat että heidän hevosensa. Kestikievarissa pidettiin jatkuvasti tulta uunissa, jotta nälkäisille voitiin tarjota mahdollisimman nopeasti ruokaa. Kievarissa oli tarjolla paloviinaa, joka usein valmistettiin itse. Sieltä sai kyydin seuraavalle kestikievarille tai kaupunkiin. Hollikuski odotti kyyditettäviä, hänen oli hevosineen oltava aina valmiina lähtöön.
Myöhemmin kievarilaitoksen jälkeen Kansaalan talo otettiin Saastamoisen rullatehtaan työntekijöille asuinkäyttöön. Talon ”hellahuoneissa” asui varsin suuria perheitä, joten Kansaalasta lähti enimmillään 43 lasta koulutielle.
Kansaalassa asuttiin vielä 1960-luvulle saakka.
Pellot, navetta ja Hermannitalo
Herman Saastamoinen oli vanhanajan patruuna, joka piti isällisesti huolta työntekijöistään. Työväelle huolehdittiin asunnot, ravinto, koulutus ja jopa harrastusmahdollisuudet.
Herman Saastamoinen tilasi Kuopion parhaalta arkkitehdiltä, J. W. Strömberiltä navetan piirustukset. Upea jugend-rakennus nousi rullatehtaan läheisyyteen 1906. Lehmiä sopi tuohon suurnavettaan 140 ja hevosia 40. Syvänniemen ympäristössä oli peltoa 170 hehtaaria.
Mustialasta valmistunut karjakko piti huolen, että toistakymmentä karjatyttöä ja renki hoitivat tehtävänsä. Karjakkoa työllisti myös merkittävästi maidon jakelu, kun kyläläiset hakivat maitonsa omilla maitohinkeillään suoraan navetalta. Parhaina aikoina toimitettiin lisäksi maitoa myös Kuopiossa sijaitsevalle rullatehtaan väelle.
Navetassa oli vesijohto ja karjalla automaattiset juomakupit. Aikaansa edellä olevat toimintatavat edistivät koko Karttulan maataloutta. Suurta kiinnostusta herätti seudun nuorissa miehissä navetan päädyssä oleva karjatyttöjen asunto.
Karja laidunnettiin Sourun ja Syvänniemen pelloilla. Pellot tuottivat pääasiassa kylvöheinää ja rehuviljaa karjan tarpeisiin. Töiden vauhdittamiseksi hankittiin Pohjois-Savon ensimmäinen traktori, joka oli kotimainen Kullervo. Töissään se vastasi kuutta hevosta.
Rullatehtaan toiminta päättyi Syvänniemellä 1932. Maataloutta jatkettiin senkin jälkeen. Sotia seuranneen maanluovutuksen jälkeen tilan peltopinta-ala supistui 64 hehtaariin. Valtakunnallisesta maidon ylituotannosta johtuen jouduttiin tämäkin huippukarja panemaan teuraaksi vuonna 1968. Parin vuoden kuluttua luovuttiin koko maataloudesta.
Nykyään entinen navetta, Hermannitalo, toimii kylän toimintakeskuksena. Talossa toimii Teatteri Hermanni ja kylän muut yhdistykset.
Taloa vuokrataan hää-, kokous- ja tapahtumakäyttöön.
Talosta ja sen toiminnoista vastaa Tapahtuma- ja kulttuurikeskus Hermanni ry.
Konjakkikellarit
Kellarit rakennettiin 1800-luvun lopulla Sourun Rautaruukin johdon tarpeita varten. Tuolloin haluttiin rakentaa viinaksille suojaisa varasto riittävän etäälle ruukista ja kotioloista.
Kansaalan kestikievari käytti kellareita ruokien ja juomien säilytykseen.
Myöhemmässä vaiheessa ne toimivat Rullatehtaan maatilan perunakellareina.
Ylempänä oleva kellari on kaksiosainen. Takimmaisen kellarin sisältö on arvoitus, sillä sinne ei ole löytynyt sisäänkäyntiä!
Nykyään kellarit eivät ole käytössä eikä sinne voi mennä turvallisuussyistä.
Kuttajärvi ja satama
Syvänniemen ja Sourun vahvuus perustui alkujaan Kuttajärven hyviin vesiyhteyksiin. Syvänniemen laiturilta oli merkityt laivaväylät Suonenjoelle, Pielavedelle, Jyväskylään, jopa Lahteen ja Heinolaan asti. Tavaraa ja ihmisiä tuotiin ja vietiin tästä satamasta. Tältä ”pysäkiltä” matka jatkui maitse Kallavedelle, Mömmölänlahteen.
Sourun Rautaruukki toi 1800-luvun lopulla tarpeisiinsa tämän rannan ensimmäiset hinaajat. Niitä tarvittiinkin heti tehtaan perustamisen jälkeen, sillä soutamalla ja hevoskierrolla kulkevat malmilotjat olivat liian hitaat.
Mielenkiintoisimpia olivat Sourun hinaajat Laine ja Lintu. Ne olivat noin 10 metrin pituiset, käyttövoimana 15 hevosvoiman höyrykoneet. Nämä alukset olivat tämän seudun ainoat siipiratasalukset. Lainetta kutsuttiin Sourun Ruhnittajaksi siipirattaistaan lähtevän äänen perusteella.
Komein rautaruukin aluksista oli Joroisissa 1891 rakennettu Gustaf af Moenting. Tietenkään tällaista nimeä ei kukaan osannut lausua. Se oli Sourun Monttu.
Rautaruukilla oli ainakin viisi hinaajaa ja seitsemän lotjaa. Hinaajien suurentuessa ne pystyivät vetämään jopa kuusi lotjaa.
Saastamoisen rullatehtaalla oli oma telakka ja laivasto. Laivastoon kuului parhaillaan neljä hinaajaa, proomuja ja lotjia lähes 20. Lotjat ja proomut rakennettiin pääsääntöisesti Syvänniemellä. Vuosi 1899 oli rullatehtaan telakalla todellinen rakennusvuosi, sillä silloin laskettiin vesille peräti neljä lotjaa. Viimeinen laiva kunnostettiin 1940-luvulla. Rullatehtaan hinaajista ainakin Keihäslahti on edelleen purjehduskelpoinen.
Rullatehtaan laivat kuljettivat tavaroiden ohella myös henkilöitä. Lisäksi tehtaan johtajat järjestivät työntekijöilleen laivaretkiä Kuttaniemelle, Keiteleelle ja minne milloinkin. Maantiekuljetukset syrjäyttivät perinteisen vesiliikenteen täällä vasta 1940-luvulla. Nykyisestä Syvänniemen pienvenesatamasta on merkitty reitti aina Päijänteelle saakka.
Annikki-veturi
Syvänniemen tehtaiden tuotteet vietiin Kallavedelle. Ongelmana olivat huonot liikenneyhteydet. Välissä oli ”17 virstan mittainen rapamaantie”. Ratkaisuksi suunniteltiin rautatietä useaan kertaan sekä kanavaa Kuttajärven ja Kallaveden välin. Maantieyhteys oli kuitenkin ainut toimiva ja varma.
Hevosten avuksi otettiin käyttöön Suomen oloissa ainut-kertainen kone, Annikki-veturi. Tämä ei ollut auto, eikä se ollut juna. Höyryvoimalla se liikkui. Perässään se pystyi vetämään 4-5 tavaravaunua. Painoa tällä hirviöllä oli 500 puutaa (8200 kg) ja vaunuillakin 250 puutaa.
”Weturi nousi keveästi kukkulalle, koska sen 11 tuumaa leweät renkaat oli ympäröity guttaperkalla, mikä puree rapaan kiinni”.
Annikki-veturin viimeinen matka on tarkoin tiedossa. Annikin kulkureitillä oleva Saittajärvi ylitettiin lossilla. Samaan lossikyytiin sattui myös Viipuriin matkalla oleva Loviisa Airaksinen. Veturinlämmittäjänä toimi Loviisalle tuttu ja rakas Aaron Myöhänen. Masinisti Theodor Westmanin täytyi lähteä vettä pumppaaman. Silloin Loviisa pujahti Aaronia hyvästelemään veturiin, vaikka se oli ehdottomasti kiellettyä. Mitä lie Loviisan kädet haparoineet, mutta ote tarttui vaihteeseen tai jarrunkahvaan, jolloin veturi lähti lossireitin syvimmässä kohdassa liikkeelle ja putosi Saittajärven syvyyteen. Paikalla on kymmenisen metriä vettä ja lisäksi paksu mutakerros. Uusi Suometar -lehden nro 117 (4.10.1874) mukaan Annikki veturi on nostettu pois Saittajärvestä.
Katuvalot
Lankarullatuotannosta jäi suuret määrät jätepuuta. Eräs sen hyödyntämismuoto oli sähkön tuottaminen. Rullatehtaalla tehtiin töitä sähkövalon loisteessa jo 1906. Sieltä vedettiin sähköjohdot myös useisiin kylän asuntoihin. Katuvalot Syvänniemelle saatiin uudelleen vasta 2002.
Yli sata vuotta sitten lähestyttäessä Sourua pimeällä, loisti siellä kaasulla toimivat katuvalot. ”Loisti niin, että tuntui kuin olisi tullut kaupunkiin. Siispä Souruunkin kuten kaupunkien keskustoihin ilmestyi nopeasti lyhtypylväitä, joissa paloi kaasuvalo öisin. Syntyi myös ammattikunta, jonka tehtävänä oli sytytellä valot joka ilta. Sittemmin tekniikka kehittyi, sytyttäminen ja sammuttaminen hoidettiin automaattisilla lyhdyillä, jotka reagoivat kaasuverkon paineeseen. Päivisin niissä paloi vain pieni herätystuli. Kunnolla kaasuvalo alkoi loistaa vasta 1800-luvun lopulla hehkusukan keksimisen jälkeen.” Kuinkahan monessa kaupungissa oli 1880-luvulla katuvalot?
Kaupat
Aikoinaan Sourun Rautaruukilla ja Saastamoisen Rullatehtailla oli omat tehtaan väkeä palvelevat kaupat. Lisäksi yksityisiä kauppaliikkeitä oli alueella useita. Siirtokarjalaisten asutus virkisti kaupantekoa ja myös Uittolan yksityinen kauppa avattiin.
Syvänniemellä toimi parhaillaan jopa kuusi kauppaliikettä, joita nykyisin kutsuttaisiin kyläkaupoiksi. Pisimpään näistä kaupoista palvelivat Osuusliike Savon kauppa ja yksityinen Pete Lyytikäisen kauppa. Kaupat sijaitsivat kilpailevien kylien, Sourun ja Syvänniemen rajalla edessä olevan Keihäsjoen tuntumassa.
Pete Lyytikäisen kauppaa jatkoi myöhemmin Herrasen kauppa. Herraset rakensivat uuden kaupparakennuksen 1960- luvun alkupuolella. Nykyinen kyläkauppamme toimii samalla paikalla uudistetuissa, nykyaikaisissa tiloissa.
Mylly
Syvänniemi oli mitä otollisin paikka myllyn sijoittumiseksi. Mylly sijaitsi kylän keskellä Keihäsjoen suulla, jossa voit vielä nykyäänkin ihailla myllyn raunioita.
Keihäsjoki oli sopivan kokoinen joki padottavaksi ja Syvänniemeltä oli tuttu maareitti Kallavedelle. Lisäksi Keihäsjoen koski oli lähellä järven rantaa, jolloin myllymiesten oli vaivatonta tuoda jyväsäkit veneillään myllylle.
Myllyjen toiminta oli hyvin säännösteltyä työtä. Myllärin oli vannottava erityinen vala, sillä kaikesta jauhettavasta viljasta oli maksettava tulli, jonkinlainen vero valtiolle. Valan rikkomisesta taas seurasi ankara rangaistus. Keihäskosken mylly oli 1800-luvun puolivälissä Karttulan suurin yksikkö. Siellä maksettiin tullia huikeasta 34 tynnyristä (n. 5600 litraa).
Tehokkaampien laitteistojen yleistyessä myllyn toiminta lakkasi. Rakennus oli pitkään käyttämättömänä, kunnes se paloi huolimattoman ohikulkijan toimesta.
Silta
Keihäsjoen silta oli kahden sovussa kilpailevan kyläkunnan, Sourun ja Syvänniemen raja. 1900-luvun taitteessa molemmissa kylissä oli suuri teollisuuslaitos, Sourussa rautaruukki ja Syvänniemellä lankarullatehdas. Tehtaiden ympärillä oli omien työläisten kylä ja siihen liittyen omat kaupat, koulut ja saunat. Silta erotti, mutta se myös yhdisti. Silta oli myös tapaamispaikka. Toki nuorison joutilasta vetelehtimistä katsottiin sopimattomaksi ja seurustelukin kuului tehdä salassa. Sillalla miteltiin joskus myös voimia kahden kylän nuorison välillä.
Silta oli riittävän tasainen vaikkapa tanssipaikaksi. Musiikkipuolesta ei Syvänniemellä ollut huolta. Rullatehtaan omistaja, Herman Saastamoinen oli hankkinut tehtaan soittokunnalle soittopelit musisointiin, niinpä täällä nurkkatansseissa pyörittiin 12 miehisen puhallinorkesterin tahtiin.
Kansainvälisyyttä Kuttajärven rannalla
Maantieltä näkyy vuolaasti virtaava Keihäskoski, joka laskee Kuttajärveen. Nimen arvellaan juontuvan ruotsin kielen sanoista Gudarnas Sjö ( Jumalten järvi ). Koskesta otti aikanaan voimansa myös mylly. Jokea käytettiin myös tukin-uittoon.
Myllyn tammen (padon) ohi oli uittoränni. Tässä oli kylän lapsille mieluinen uima- ja leikkipaikka. Padon putousta kutsuttiin ”dushiksi”. Siitä sai suihkun ja hieronnan aivan nykyisten uimahallien ja kylpylöiden malliin. Paikka oli vastapäätä Syvänniemen hovia. Siellä kesiään asuva saksalaissyntyinen Iiris rouva oli pahasti allerginen ”dushista” kantautuvalle lasten melulle.
Syvänniemi oli hyvin kansainvälinen paikka. Ruotsia ja venäjää puhuttiin monessa perheessä. Sourussa oli tien-viitaten kolmella kielellä. Rautaruukin johto, mestarit ja ammattimiehet olivat alkuaan kaikki venäläisiä, myös kauppiaista osa oli venäläisiä tai karjalaisia. Herman Saastamoisen vaimo Aleksandra ja hänen veljensä, rullatehtaanjohtaja Georg Tengman olivat Ruotsista. Ruotsia puhui myös rullatehtaan konemestari K.F.Larsson.
Aulis Rytkönen (5.1.1929 – 16.4.2014)
Arvostetun jalkapalloilijan Aulis Rytkösen syntymäkoti oli Keihäsjoen rannalla lähellä kauppaa. Aulis asui vanhempineen Syvänniemellä viisivuotiaaksi saakka. Lisäksi hänet lähetettiin noin kymmenvuotiaana Syvänniemelle sotaa pakoon.
Varsinaiseksi jalkapallotähdeksi Aulis nousi Kuopiossa. Mutta jo Syvänniemellä sanottiin ”Alikalla” olevan rento ”viäntöpotku”, josta hänet tunnettiin jalkapalloareenoilla myöhemminkin.
Aulis siirtyi 1952 ammattilaiseksi Ranskaan, Toulouseen. Hänen taiturimaisesta pallonkäsittelystään tuli legenda Ranskassa, jossa hän sai lempinimen Monsier Magic. Hän palasi Suomeen 1966.
Aulis Rytkösen elämänkerran, Monsier Magic, kirjoitti Erkki Alaja ja se julkaistiin vuonna 2009.
Aulis vieraili 2008 Syvänniemellä, lapsuuden maisemissaan, jolloin saimme tutustua tähän jalkapalloidoliin ja huumorintajuiseen herrasmieheen.
Hannes Kolehmainen (9.12.1899-11.1.1966)
Hannes Kolehmainen oli muurarina Syvänniemen uudessa rullatehtaan rakennusvaiheessa 1900-luvun alussa. Kuntonsa ylläpitämiseksi Hannes juoksi veljensä Tatun kanssa päivittäin työmatkansa Kuopiosta Syvänniemelle ja takaisin. Matka yhteensä vastasi kahta reilua maratonia. Tiet ja autot olivat viime vuosisadan alussa sitä luokkaa, että juoksijat pyyhkäisivät kevyesti ohi, jopa tehtailija Herman Saastamoisen kulkuneuvon. Tästä ei kauppaneuvos suinkaan närkästynyt, vaan antoi juoksijoille muistolahjan. Sen arvellaan olevan Hannes Kolehmaisen ensimmäinen palkinto.
Urallaan Kolehmainen voitti neljä olympiakultaa ja yhden hopean sekä useita muita saavutuksia ja mestaruuksia.
Hymyilevä Hannes Kolehmainen juoksi Suomen maailmankartalle. Länsi-Euroopassa ja jopa Yhdysvalloissa Kolehmaisen voitot saivat laajaa huomiota.
Hannes Kolehmaisen urheilu-ura päättyi virallisesti 1928 Kuopion Väinölänniemellä, jonne Heikki Konttisen veistämä juoksijapatsas paljastettiin 1952.
Kansaalan savusauna
Savusaunassa ei ole savupiippua vaan lämmitysaikainen savu leviää saunan sisälle ja poistuu sieltä räppänän kautta. Kun kivet ovat riittävän kuumat ja kivistä kootun kiukaan alta tulet sammuneet, heitetään häkälöylyt ja annetaan saunan siintyä, jonka jälkeen sauna on kylpyvalmis.
Suuri Kansaalan savusauna sijaitsi Keihäsjoen varressa, nykyisen tenniskentän lähellä. Savusauna vaatii pitkän lämmitysajan ja siksi sauna lämmitettiin yleensä vain kerran viikossa. Minkäänlaisia saunavuoroja ei ollut, vaan lauteille mentiin silloin, kun sopi. Sauna ei ollut vain peseytymistä varten, vaan siellä paranneltiin niin kehoa kuin mieltä ja ennen kaikkea ”naatittiin” pehmeästä savusaunan löylystä. Tähän autuaaseen olotilaan tuotiin vieraat ja halukkaasti sen ilmapiirissä viihtyivät muutkin syvänniemeläiset.
Saunassa on synnytetty ja hoidettu sairaita (mm. kuppaus). Saunaa pidettiin yleensä puhtaana ja turvallisena hoitopaikkana. Saunalla naiset pesivät myös pikkupyykkinsä.
Kansaalan savusauna sai kunniakkaan lopun, niin kuin savusaunat yleensäkin. Se paloi.
