Syvänniemi Hermannitalo_kahvio

Syvänniemen Kyläyhdistys ry

Vuodesta 1980 toiminut Syvänniemen kylätoimikunta rekisteröitiin yhdistykseksi 1997. Sääntöjen mukaan yhdistyksen tarkoituksena on kylän kaikinpuolinen kehittäminen. Yhdistys pyrkii lisäämään asukkaiden harrastus- ja kulttuuritoimintaa, yhteisöllisyyttä ja omatoimisuutta.
Kyläyhdistyksen toimintaa organisoi vuosittain valittava hallitus toimintaryhmineen. Kyläyhdistyksen jäseniksi voivat liittyä kaikki kyläläiset, myös kannatusjäsenyys on mahdollista. Jäsenmaksun määrästä ja keräämisestä päätetään vuosittain syyskokouksen yhteydessä.

Kyläyhdistys on koko historiansa ajan toiminut Syvänniemen asukkaiden elinolojen ja hyvinvoinnin edistämiseksi. Kyläläisten talkoovoimin yhdessä Kuopion kaupungin ja ELY:n (toimintaryhmät) olemme pystyneet kehittämään kylämme viihtyisäksi ja monipuolisia harrastusmahdollisuuksia tarjoavaksi asuinpaikaksi.

Kyläyhdistyksen talkoovoimin ylläpidetään talvisin latuverkostoa niin Metsähallituksen maalla Koskenkylän suuntaan olevalla Hermannin liikuntareitillä kuin sääolosuhteiden sallisessa Kuttajärven jäällä. Kesäisin kyläyhdistys vastaa ranta-alueen sekä liikunta- ja leikkipuiston ylläpidosta ja alueen nurmikkojen leikkauksesta. Kylällämme tehdään merkittävässä määrin talkootyötä. Pyrkimyksenämme onkin tarjota puitteet kaikenlaisille toimnnoille: lapsiperheille, eläkeläisille, luonnonystäville, liikkujille ja teatterin harrastajille. Talkooväki, toiminnan eläminen ajan hengessä ja kyläläisten tarpeiden huomioiminen onkin Syvänniemen kylän vahvuus. Talkoille antavat suuremmat resurssit hyvä yhteistyö Kuopion kaupungin, Kalakukko ry:n ja muiden yhteistyökumppanien kanssa.

Hyvän elämän kylä – Syvänniemi
Syvänniemen Kyläyhdistys ry:n hallitus

Syvänniemen kyläyhdistyksen yhteystiedot

Julkiset Syvänniemi facebooksivut https://www.facebook.com/Syvanniemi/

Käythän tykkäämässä, niin saat ajankohtaiset kyläämme koskevat tiedot (esim. latujen ylläpitotiedotteet)

Kyläläisten keskusteluun ja viestintään tarkoitettu suljettu FB-ryhmä
Syvänniemen kylä-keskusteluryhmä
https://www.facebook.com/groups/236600747665/ Jos olet kyläläinen, vanha tai uusi, ja haluat mukaan keskusteluryhmään, niin pyydäthän jäsenyyttä.

Sähköposti: syvanniemen.kylayhdistys(at)gmail.com
Puhelin: 044-2448932 (Ei tekstiviestit)
Postiosoite:
Syvänniemen kyläyhdistys ry
Keihäskoskentie 132
71570 Syvänniemi

Syvänniemen Kyläyhdistys ry:n hallitus 2023

Pekka Kääriäinen, pj
Markku Kujapelto, vpj
Timo Kokkonen, siht.
Sauli Tuuli
Tuomo Laitinen
Juhani Partanen
Eeva Partanen
Varajäsenet:
Satu Kapanen, talous
Markku (Eco) Kankkunen

Syvänniemi Kuntoliikunta

Muita kylällä toimivia yhdistyksiä

Teatteri Hermanni, teatteri.hermanni(at)gmail.com, puh. 044 2708827, www.teatterihermanni.fi,
Kesäteatteri, lastenteatteri ja pienimuotoista ohjelmapalvelua
PJ – syvanniemen.hermanniry(at)gmail.com

Urheiluseura Syvänniemen Nousu ry, syvanniemen.nousu(at)gmail.com
FB: https://www.facebook.com/groups/678543768843742/
Syvänniemen Nousu järjestää urheilullista toimintaa lapsille ja aikuisille.

Sywanniemen Historia ry, sywanniemen.historiary(at)gmail.com, puh. 044 3831567
Erkki Taarasti
Kylän ainutlaatuisen historian taltiointi, Syvänniemen historiakierrokset ryhmien omilla busseilla. Kierros käsittää Sourun Ruukin, Rullatehtaan, kirkkojen ja Hermannitalon historian esittelyn. Sourun ja Syvänniemen pienoismallien esittely Hermannitalolla.

Hermannitalo, Tapahtuma- ja kulttuurikeskus Hermanni ry
Hermannitalon omistus, ylläpito, hallinnointi ja vuokraus. esim. hää- ja juhlatilaksi sekä tapahtuma- ja kokouskäyttöön.
hermannitalo(at)gmail.com
puh: 045-78313034 (Ei tekstiviestit)

Riuttalan talonpoikaismuseo , www.riuttala.fi, puh. 050 595 4183, Riuttalantie 719, Karttula (25 km / 30 min Syvänniemeltä)
Yli 20 alkuperäisrakennuksen hieno kokonaisuus. Museokortti käy. Avoinna kesäisin. Opastetut kierrokset ja ruokapalvelut tilauksesta ryhmille touko-lokakuussa